Kyyneliä ja naurua vuoronperään - TTT:n Come From Away

Tampereen Työväen Teatterin Come From Awayn ensi-ilta on siirtynyt useaan kertaan koronan takia, mutta vihdoin se näyttää toteutuvan syyskuussa 2022. Ennakkonäytökset ovat nyt maalis-huhtikuussa. Ennakkonäytökset ovat näyttelijöiden ensimmäiset esitykset yleisön kanssa, ja niistä voi vielä tapahtua muutoksia ensi-iltaan mennessä, mutta voin kyllä onnellisena todeta jo perjantaina olleen ensimmäisen ennakon täyttäneen kaikki odotukseni. Jos en tietäisi, en olisi todellakaan osannut arvata, että kyseessä ei ole vielä täysin valmis teos.

Kuva: TTT:n sivut

Come From Away sijoittuu Newfoundlandin saarelle Kanadaan, Ganderin kaupunkiin, johon syyskuun 2001 terroristi-iskujen jälkeen ohjattiin laskeutumaan 38 lentokonetta, joiden mukana kaupungin väkiluku lähes kaksinkertaistui yhdessä päivässä. Musikaali tuo yhteen useiden ihmisten tarinoita, sekä paikallisten kanadalaisten että lentokoneiden matkustajien ja henkilökunnan, jotka kaikki joutuvat pysähtymään tuntemattomaan tragedian edessä. Musikaalin hahmot perustuvat oikeisiin ihmisiin, joita musikaalin kirjoittaneet Irene Sankoff ja David Hein haastattelivat.

Come From Away on todella ensemble-lähtöinen, jokaisella hahmolla on omat tärkeät hetkensä. TTT:n versio onnistui tässä erinomaisesti, sillä cast vaikutti erittäin tasapainoiselta ja hyvin yhteen pelaavalta. Suurin osa näyttelijöistä tekee (vähintään) tuplaroolin sekä Ganderin asukkaana, että lentokoneentuomana come from awayna. On hämmästyttävää, kuinka sujuvasti roolit vaihtuivat lavalla vain muutaman vaatteen vaihdoksella, eikä se sekoittanut katsojaa ollenkaan.

Come From Awaysta tekee erottuvan sen ensembleen perustuvuuden lisäksi nopea tahti. 1h45min kestävässä esityksessä ei ole väliaikaa, eikä sellaista oikeastaan edes jäänyt kaipaamaan. Musikaalissa on todella taitavasti vuorotellen erittäin koskettavia, herkkiä kohtia, joissa kyyneleet nousevat silmiin ja seuraavaksi iloisia, aidosti naurattavia hetkiä. Toki musikaalissa on myös oikeasti ahdistavia kohtauksia, onhan sen aihe kuitenkin vakava ja osa kohtauksista käsittelee myös vakavia teemoja kuten rasismia. Surullinen musikaali ei kuitenkaan ole, sillä sen koskettavimmat kohdat ovat koskettavia nimenomaan ihmisten hyvyyden ansiosta, kantava teema on ihmisten yhtenäisyys ja auttamisen halu tragedian kohdatessa.

Huomaan palaavani jatkuvasti musikaalin aiheeseen ja teemoihin, mutta haluan nostaa myös muita asioita, jotka Tampereen Työväen Teatterin versiosta jäivät erityisesti mieleen. Ensimmäisenä täytyy mainita lavastus ja valot (lavastussuunnittelu: Erkki Saarainen, valosuunnittelu: Eero Auvinen), jotka toimivat todella hyvin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan muutama tuoli ja pöytä onnistuvat luomaan niin Tim Hortonsin kahvilan, lentokoneet kuin hätämajoituksena toimineet koulutilatkin. Pyörivä lava toimi hienosti korostaen ensemble-lauluissa vuorotellen jokaista näyttelijää. Lavan reunassa näkyvillä oleva bändi tuo myös oman tunnelmansa, on ihana nähdä taitavia muusikkoja elementissään lavalla. Samuel Harjanteen ohjaus toimi hyvin, ja kaikki näyttelijät loistivat osissaan. 

Ehkä eniten mietin ennen esityksen näkemistä miten musikaalin suomennos toimisi, sillä osaan lähes jokaisen kappaleen suosikkimusikaalistani englanniksi ulkoa. Huomasin onneksi sen olleen aivan turha huoli. Reita Lounatvuori ja Hanna Kaila olivat tehneet loistavaa työtä dialogin ja laulujen suomennoksessa! Ei jäänyt ollenkaan haittamaan, vaikkei aivan kaikkia kanadan aksentti-vitsejä suomeksi kuultukaan.

Täytyy mainita isona plussana myös TTT:n suuri näyttämö, siellä on aina mukava käydä katsomassa esityksiä, sillä penkkirivit ovat tarpeeksi jyrkät niin, ettei tarvitse huolehtia edessä istuvan pituudesta, ja lavalle näkee hyvin joka puolelta!

Tämän ylistyspuheen jälkeen jään itse miettimään, että onkohan mun tunneside tähän musikaaliin vaan niin vahva, etten pysty näkemään siitä huonoja puolia. Onneksi kuitenkin olin katsomassa ystäväni kanssa, joka ei tuntenut Come From Awayta entuudestaan ja kuitenkin ilmeisesti nautti kokemuksesta ihan yhtä lailla kuin minäkin. Sen perusteella uskallan siis täysin sydämin sanoa, että menkää katsomaan tämä! Ennakkoja on vielä jäljellä, tai viimeistään sitten syksyllä (ensi-ilta on muuten jo loppuunmyyty). Itse aion ehdottomasti mennä katsomaan uudestaan. Musikaalien maailmassa tuntuu ihanan virkistävältä katsoa teosta, jossa tällä tavalla korostuu aidot, oikeat ihmiset ja toiveikkuus sekä ihmisten hyvyys synkkien tapahtumien keskellä.

Virtuaaliesitysten vuosi

Sosiaalisessa mediassa aikaansa viettäville musikaalifaneille bootleg on todennäköisesti tuttu käsite. Sillä tarkoitetaan laittomasti videoitua esitystä usein Broadwaylta tai Westendista. Nämä bootlegit ovat erittäin kiistanalaisia teatterifanien (ja myös ammattilaisten) keskuudessa. Hyvästä syystä, sillä ovathan ne oikeasti laittomia tallenteita esityksistä, ja niitä katsomalla ei millään lailla tue ihmisiä, jotka ovat esitykset vaivalla luoneet. Kuitenkin ne ovat monelle teatterin ystävälle ainoa keino katsoa esityksiä, joita ei muuten pääsisi näkemään esimerkiksi pitkän matkan tai suuren hinnan takia, tai ihan vaan koska joku produktio on sulkeutunut jo vuosia sitten.

Bootlegien suosiosta huolimatta teatterit eivät ole muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta selvästi nähneet aiemmin suurta hyötyä esitysten taltioinnista ja myynnistä joko suoraan DVD:nä tai striimauspalveluiden kautta. Eivät ainakaan ennen vuotta 2020 ja globaalia pandemiaa. Ei suurinta osaa esityksistä edelleenkään videoida, mutta viimeiset kaksi vuotta ovat tuoneet huomattavan muutoksen kentälle. Kesällä 2020 Disney+-palveluun lisättiin maailmanlaajuisessa suosiossa olevan Hamilton-musikaalin alkuperäisen Broadway-castin esityksestä tallennettu versio. Kyseessä oli useista eri kuvakulmista videoitu versio, joka oli kuvattu nimenomaan virtuaalista levitystä varten.

Hamiltonin taltiointi saavutti arvattavasti suuren suosion sekä jo esityksen valmiiksi tuntevien että sen ensimmäistä kertaa löytäneiden keskuudessa. Disney+ -versio ei missään nimessä ainakaan vähentänyt Broadway-musikaalin suosiota, mikä on some-keskustelujen perusteella ollut ehkä kaikista pelätyin vaikutus, kun tehdään mahdolliseksi katsoa fyysisesti teatterissa istuvalle yleisölle tarkoitettu musikaali kotisohvalla. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ihmiset, jotka nauttivat teatterissa käynnistä käyvät suurella todennäköisyydellä edelleen katsomassa esitykset livenä tilaisuuden tullen.

Hamiltonin jälkeen esimerkiksi Apple tv:seen tuotettiin taltiointi musikaalista Come From Away. Sekin on saanut ylistäviä arvosteluja, vaikka toki sijaintinsa takia ei olekaan yhtä saavutettavissa kuin suositumpi Disney+ tai Netflix. Musikaalitallenteet eivät tietenkään ole aivan uusi asia, esimerkiksi Newsies-musikaali on löytynyt Netflixistä jo vuosia. Muutos sekä yleisön että teatterien asenteissa on kuitenkin huomattava pandemian alun jälkeen.

Suomessakaan ei olla jätetty käyttämättä taltiointeja apuna teatterin tekemisessä poikkeusaikana. Moni teatteri kuvasi pandemian alettua esityksiään, ja osa esitti livestreaminä. Jälkimmäisestä erinomainen esimerkki on Q-teatterin Toksinen Kabaree, jonka oli tarkoitus olla ihan normaali teatteriesitys, mutta joka muokattiin keväällä 2021 interaktiiviseksi kokemukseksi livestream-yleisölle. Ja se toimi katsojan näkökulmasta paremmin kuin olisi ikinä uskaltanut toivoa. Katsoin itse Toksisen Kabareen keväällä kahdesti, ja edelleen muistelen ihmetyksellä sitä, kuinka onnistunut esitys oli. Kameroita oli useampi, näyttelijöitä kuvattiin välillä kauempaa ja välillä lähikuvina. Yleisö sai ennen esitystä lähettää tekstiviestillä ehdotuksia improvisaatiokohtauksiin, ja lopuksi äänestää minkälaisen lopun halusivat esityksessä nähdä. Kaikki toimi loistavasti, ja siitä kehut koko Q-teatterin porukalle; ohjaus, kameratyö sekä tietenkin näyttelijät olivat kaikki mahtavia.

Saa nähdä mihin suuntaan virtuaaliteatteri eri muodoissaan lähtee kehittymään - jos lähtee. Tuleeko uusia livestream-kokeiluita tai tallenteita striimipalveluihin? Toisaalta voi hyvin olla, että pandemiatilanteen normalisoiduttua tallenteista luovutaan jälleen, uusi striimausteknologia jää unohduksiin ja teatteri olisi taas nautittavissa taas vain niille, joiden on mahdollista lähteä katsomaan esitystä paikanpäälle.

West Side Story 2021 - parempi kuin alkuperäinen?

Ensi-iltansa vuonna 1957 saanut Stephen Sondheimin sanoittama West Side Story on todennäköisesti yksi maailman tunnetuimmista musikaaleista. Sitä on esitetty ympäri maailman lavoilla ja tehty Hollywoodissa kaksi elokuvaversiota, aiempi vuonna 1961 ja uudempi tänä vuonna (2021) joulukuussa ensi-iltansa saanut Steven Spielbergin ohjaama versio.

Itse 2000-luvulla syntyneenä en ollut nähnyt ensimmäistä elokuvaversiota ennen kuin kävin katsomassa Spielbergin elokuvan. Olin toki tietoinen Romeoon ja Juliaan perustuvasta juonikuviosta sekä siitä, että kaksikon Wise & Robbins ohjaama versio sai yhteensä 11 Oscar-ehdokkuutta voittaen niistä 10: muun muassa parhaan elokuvan palkinnon. Kuitenkaan sitä nostalgista suhdetta, joka monella musikaalifanilla teokseen on, ei minulla ollut. Katsoin sen kuitenkin viikko sitten, että ymmärtäisin paremmin mitä Spielbergin versiolla oli taustalla (vaikka Spielberg onkin tehnyt selväksi, että hänen versionsa ei perustu vuoden 1961 elokuvaan vaan alkuperäiseen teatterikäsikirjoitukseen).

West Side Story tarinana on kyllä legendaarinen, mutta en voi parhain tahdoinkaan sanoa sitä hyväksi. Marian ja Tonyn päivässä roihahtava rakkaustarina johtaa siihen, että hahmot ovat lähes mahdotonta esittää uskottavasti. Onneksi kuitenkin elokuvasta on mahdollista nauttia siitä huolimatta. Ristiriitaa auttaa kuvaamaan termi suspension of disbelief. Se tarkoittaa tässä tapauksessa tietoista logiikan huomiotta jättämistä, jotta pystyy nauttimaan fiktiivisestä tarinasta.

Elokuvan ehdottomat kohokohdat olivat kappaleet America ja A Boy like that/I have a love. Niiden yhdistävä tekijä on Anitan roolissa näyttelevä, uskomattoman taitava Ariana DeBose. DeBose on Broadwaylla ollut muun muassa Hamiltonin ensemblessä, ja näytellyt toista pääroolia Netflixin versiossa musikaalista Prom. Oli siis tiedossa, että hän on niin sanottu "thriple threat" eli osaa näytellä, tanssia ja laulaa. DeBosen esitys jokaisessa noissa kolmessa kategoriassa oli kuitenkin niin poikkeuksellisen hyvä, että sanoisin olevan aika todennäköistä nähdä hänet palkittavan parhaan naissivuosan Oscarilla (jonka muuten voitti myös Rita Moreno vuonna 1961 Anitan roolistaan). DeBosen jokainen tunne välittyi katsojalle niin ilmeissä, liikkeissä kuin äänessäkin. A Boy like that/I have a love duetossa toinen osapuoli on Maria. Rachel Zegler onnistui mahdottomassa, ja sai laulun ajan uskomaan Marian tunteita Tonya kohtaan. Muutenkin Zeglerin kirkkaana soiva ääni oli mahtavaa kuunneltavaa, eikä tietämättä varmasti kukaan uskoisi kyseessä olevan hänen ensimmäinen kerta näyttelemässä ammattilaistuotannossa.

Myös West Side Storyn mieshahmot olivat hienoja. Mike Faist loisti Jets-porukan johtajan Riffin roolissa tuoden hahmolle katu-uskottavuuden lisäksi syvyyttä. David Alvarez oli myös aivan yhtä hyvä Marian veljenä Bernardona. Spielbergin versiossa oltiin pienillä muutoksilla korostettu myös Iris Menazin esittämän Anybodysin tarinaa transmiehenä. Anybodysin kohtaama transfobia oli mielestäni esillä juuri tarpeeksi ottaen huomioon, että tarina sijoittuu 1950-luvulle, jolloin aihe oli vielä lähes tabu. 

2021-version katsominen suurella valkokankaalla toi esille merkittävimmän eron sen ja 1961-version välillä, eli kuvan- ja äänenlaadun. Sekä tietenkin sen, että tällä kertaa Sharkseja näyttelivät oikeasti latinotaustaiset näyttelijät, toisin kuin vanhassa versiossa, jossa valkoiset näyttelijät oli meikattu näyttämään tummemmilta. Kummassakin elokuvaversiossa on hieno koreografia ja taitavat näyttelijät, joten ymmärrän hyvin 1961-version suosion, ja sen merkityksen julkaistuna aikana, jolloin nuorten jengiväkivalta oli Yhdysvalloissa julkisuudelta peiteltyä. 

Yhteenvetona siis uskon, että on täysin katsojan mieltymyksestä ja nostalgiasta kiinni, kummasta versiosta pitää enemmän. Ne ovat molemmat omaan aikaansa upeita tuotoksia. Kuitenkin, jos pitäisi suositella jompaa kumpaa henkilölle joka ei tunne musikaaligenreä vielä kovin hyvin, ehdottomasti suosittelisin uutta versiota.